Lapin SD-piiri järjestää Lapin Demaritakatemian 2014-2015

Ajankohtaista 11:24

Kutsu Lapin Demariakatemiaan 2014-2015

Lapin Sos.Dem. Piiri ry yhteistyössä alueen työväenliikkeen järjestöjen kanssa tarjoaa yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille nuorille (alle 35 v) puolen vuoden mittaisen (kolme koulutuskertaa) koulutuskokonaisuuden. Koulutuksen jaksot sisältävät innostavia aiheita, joista alustamassa ovat kovan luokan asiantuntijat. Koulutuksen ajankohdat tarkentuvat osallistujien aikataulujen mukaisesti. Alustavat ajankohdat ovat marraskuu 2014 ja helmikuu 2015 sekä maaliskuu 2015

Koulutukset kestävät kaksi päivää (la-su) ja koulutusten tarkoitus on valottaa sosialidemokraattista maailmaa, sosialidemokratian historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Lisäksi tutustumme työelämän haasteisiin ammattiliittojen toimijoiden alustamana.

Lisäksi mukana on esiintymistaitojen ja kampanjoinnin vinkkejä. Koulutusohjelman omavastuu osallistujille on 30€/viikonloppu ja se sisältää matkat linja-autotaksan mukaan, majoituksen la-su –yöllle kahden hengen huoneessa hotelli Aakenuksessa Rovaniemellä. Koulutustilat ovat hotelli Aakenuksen yhteydessä ja samassa paikassa on myös ruokailut (lounas, kahvi, päivällinen lauantaina sekä aamupala, sekä lähtökahvit sunnuntaina). Yhteensä kaikkiin kolmeen koulutusviikonloppuun osallistuminen maksaa osallistujalle siis 60€ ja voit pyytää avustusta siihen puolueosastoltasi/kunnallisjärjestöltäsi!

Koulutuksen sisällöt jäsentyvät seuraavasti:

          viikonloppu (la-su) (29.-30.11.2014)

Ensimmäisen viikonlopun aikana käymme yhdessä läpi koulutuksen tavoitteita ja perusteita. Tutustumme toisiimme ja käymme läpi politiikan murrosta nykyajassa. Lisäksi ohjelmassa on tutustumista politiikan eri sektoreihin ja niiden vaikuttavuuteen.  

          viikonloppu (la-su) (helmikuu 2015)

Toisen viikonlopun aikana keskitymme yhdessä järjestömaailmaan. Työelämän kehittyminen ja tulevaisuus Suomessa on yhteinen haasteemme.. Miten voisimme selvitä tulevaisuudessa ja millainen on ay-liikkeen tulevaisuus?  Miten etujärjestöt vaikuttavat

         viikonloppu (la-su) (maaliskuu 2015)

Pyydetään Lapin ylioppilasteatterista joku mukava ihminen pitämään esiintymiskoulutusta ja –harjoitusta. Lisäksi käydään läpi kampanjan suunnittelua jne.

Ilmoittautumiset osoitteeseen: paulus.toropainen@sdp.fi 26.9.mennessä! Kerro ilmoittautuessasi mahdolliset ruoka-allergiat ja majoitustarve/toive.